Ikä ja monet muut tekijät (kuten sairaudet, sukupuoli, elämäntavat ja aurinko) vaikuttavat ihoon, sen toimintaan ja hyvinvointiin. Elimistön ravitsemustila, lääkitykset ja perussairaudet vaikuttavat myös ihon ohenemiseen.  Perussairauksien hyvä hoitotasapaino on ikääntyvän ihon hoidon perusta.

Ihon tehtävänä on suojata elimistöä ulkoisilta vammoilta, bakteereilta ja uv-säteilyltä. Iho on osa elimistön puolustusjärjestelmää ja se myös osallistuu elimistön lämmönsäätelyyn sekä välittää kosketus- ja kipuaistimuksia hermojärjestelmään.  Ihon pinta koostuu kahdesta eri kerroksesta.  Uloin kerros ihosta suojaa ulkoisilta ärsykkeiltä ja säätelee veden liiallista haihtumista. Se uusiutuu jatkuvasti, kun pintakerroksen alle kasvaa uusia soluja.  Ihon alempi kerros on pintakerrosta paksumpi ja sen kollageeni- ja elastiinisäikeet tekevät ihosta vahvan ja kimmoisan. Talirauhaset pitävät yllä ihon rasvapitoisuutta ja hikirauhaset osallistuvat lämmönsäätelyyn.

Ikääntyvän ihon vedensitomiskyky heikkenee, jolloin iho kuivuu helpommin. Kuivuminen ilmenee ihon karheutena, hilseilynä ja haavautumisena. Oireisiin saattaa liittyä ihon punoitusta ja kutinaa. Kun iho kuivuu, sen suojataso heikkenee ja se suojaa huonommin ulkoapäin tulevilta bakteereilta ja haitallisilta aineilta. Kuivaan ihoon tulee ihottumaa helpommin. Hoitamaton kuiva iho voi aiheuttaa pahimmassa tapauksessa kroonisen ihosairauden. Ikääntyvän ihon hoidon tavoitteena on kosteuden ja joustavuuden säilyttäminen. Ihon rasvatasapainon muuttuessa se saattaa alkaa vaatia päivittäistä perusrasvausta säännöllisten pesujen lisäksi. Ikääntyvälle iholle sopii pesunesteeksi mahdollisimman rasvapitoinen ja hapan pesuneste. Myös perusrasvaa voi käyttää pesuaineena, se irrottaa rasvalian pesuaineen tavoin kuivattamatta ihoa liikaa. Voiteet kannattaa levittää kostealle iholle heti pesun jälkeen, jolloin voide imeytyy ihoon parhaiten ja voiteen levittäminen on miellyttävintä. Apteekissa myytävät perusvoiteet ovat yleensä hajusteettomia. Voiteiden vesi- ja rasvapitoisuutta muuntelemalla saadaan aikaan erityyppisille ihoille soveltuvia vaihtoehtoja.  Mietoa hydrokortisonivoidetta  voi käyttää kutinaan ja ärsytysoireisiin tarvittaessa korkeintaan viikon kuurina.

Iho rypistyy vanhetessaan, koska ihonalainen sidekudos heikkenee ja pintaverenkierto huononee. Ikääntyvässä ihossa ihon alempi kerros ohenee , ja siksi iho menettää kimmoisuuttaan ja joustavuuttaan. Naisilla veren estrogeenipitoisuus pitää myös osaltaan yllä ihon kimmoisuutta, mutta vanhemmiten sen väheneminen edistää ihon vanhenemismuutoksia.

Ikääntyvän ihon tunto heikkenee ja sen pintakerros irtoaa herkästi voimakkaasta kosketuksesta. Siksi ikääntyneen iholle tulee helpommin hiertymiä ja pinnallisia haavoja.  Haavanhoidossa on huomioitava ikääntymisen aiheuttamat ihomuutokset, kun valitaan iholle kiinnitettäviä sidoksia. Ihoon takertumattomat kiinnitysmateriaalit, kuten harsot, silikoniteipit ja itseensä tarttuvat sidokset eivät kuori haurasta ihoa. Laastareiden poistamiseen löytyy erityisiä suihkeita helpottamaan sidoksien liiman irrottamista. Haavat myös paranevat hitaammin ihon pinnallisen verisuonituksen vähenemisen vuoksi. Elimistön puolustusjärjestelmä menettää tehoaan ja sen vuoksi monenlaiset tulehdukset ovat tavallisempia ikääntyvällä iholla. Joskus voidaan tarvita myös mikrobilääkkeitä ihon bakteeri- ja sieni-infektiohin.

Terveen ihon pintakerroksessa on melamiinia tuottavia pigmenttisoluja, joiden avulla iho puolustautuu auringonvalon haitallisia vaikutuksia vastaan.  Ikääntyvän iho palaa helpommin, koska pigmenttisolujen määrä iholla vähenee ja niiden toiminta heikkenee ikääntymisen seurauksena. Auringon ultraviolettisäteily hajottaa ihon tukiproteiineja ja altistaa ihosyöville sekä voi synnyttää iholle värivirheitä ja rasvaluomia. Suoralta auringonpaahteelta on syytä suojautua, ja tarvittaessa voi käyttää korkean suojakertoimen aurinkorasvoja suojaamaan herkkää ihoa.

Ikääntyvän ihon uloimman kerroksen ohentuminen heikentää D-vitamiinisynteesiä. Sen vuoksi ikääntyvälle suositellaan päivittäistä D-vitamiinilisää. Terveellinen ja monipuolinen ravinto auttaa ikääntyvää ihoa pysymään kunnossa. Tarvittaessa voi ruokavalion tueksi käyttää monivitamiini- ja hivenainevalmisteita.

Lähteet
Ikääntyvä iho- opas kirj. Sirpa Pajunen, Iholiitto ry 2010 www.iholiitto.fi