Liikunta on tehokas keino esimerkiksi sydän- ja verisuonitautien, tyypin 2 diabeteksen ja kohonneen verenpaineen ennaltaehkäisyssä ja hoidossa sekä hengityssairauksien omahoidossa. Tutkimukset ovat osoittaneet, että sydän- ja verisuonitautien riski voi puolittua jo 10 – 15 minuutin päivittäisellä liikunnalla.

Ihmisen elimistö tarvitsee joka päivä usein toistuvaa liikettä ja kevyttä lihastyötä toimintojensa moitteettomaan ylläpitämiseen. Ihmisen päivittäin tarvitsema perusliikunta tarkoittaa siis kevyttä, koko päivän ajalle ulottuvaa toimintaa. Se on esimerkiksi työntekoa, kotitöiden puuhastelua (mattojen tamppaus, imurointi, lattioiden pesu, mattopyykki, ikkunoiden pesu), eli sellaista liikuntaa, jota ei yleensä lasketa liikunnaksi.

Sen lisäksi tarvitaan elimistön toimintaa elvyttävää ja työntekoa parantavaa elpymisliikuntaa, joka on työnteon lomassa suoritettavaa venyttelyä ja työasentojen vaihtelua. Istumatyötä tekevän olisi vähintään kerran tunnissa nousta ylös ja panna kehon suuret lihaspumput kevyeen lihastyöhön ja venytellä istumatyön lyhentämiä lihaksia.

Työmatkoille voi suunnitella säännöllistä huoltoliikuntaa eli vaikka polkupyöräily tai kävely töihin. Jos työmatka taittuu linja-autolla, voi jäädä siitä pois 1-2 pysäkkiä aiemmin tai myöhemmin, jolloin saa helposti lisää askelia päivään. Kauppareissut voi taittaa ekologisesti joko kävellen tai polkupyörällä. Jos menet kuitenkin autolla, voit jättää autosi kauimmaiseen parkkiruutuun, jolloin saat taas muutaman askelen enemmän hyötyliikuntaa. Käytä portaita aina, kun voit, hissillä kulkemisen asemasta.

Lisäksi elimistö tarvitsee rasittavampaa ja pitkäkestoisempaa täsmäliikuntaa useimpina päivinä viikossa. Se on sitä, kun lähdet varta vasten kävelylenkille ystävän kanssa, melomaan paikallisen Latu-yhdistyksen kanssa Sääksiin, heität frisbeegolfia urheilupuistossa, käyt uimassa tai golfaamassa.
Ei muuta kuin kaikki liikkumaan omien kykyjen mukaan!

Liikkujan apteekki

Seitsemän veljeksen apteekki on Liikkujan apteekki. Kannustamme asiakkaitamme liikkumaan omassa arjessaan. Meiltä voit hakea tukea painonhallintaan ja terveysliikuntaan oppaiden ja keskustelun muodossa. Tällä hetkellä teemme yhteistyötä Nurmijärven Hengitysyhdistys ry:n, Nurmijärven sydänyhdistyksen ja Nurmijärven kunnan liikuntapalveluiden kanssa. Jos et ole saanut postissa kunnan julkaisemaa KKI -kalenteria, voit hakea sen apteekistamme. Esitetelineistämme voit hakea erilaisia liikuntaoppaita. Meillä on myynnissä pieni valikoima liikuntaan liittyviä tuotteita. Järjestämme teemapäiviä yhdessä yhteistyökumppaneidemme kanssa; seuraa lehti- ja verkkoilmoittelua!