Jokainen ihminen reagoi yksilöllisesti nikotiiniin. Yksi jää koukkuun jo ensimmäisestä tupakasta, toinen ei ihan niin helposti. Sama sääntö pätee myös tupakoinnin lopettamiseen: yksi pystyy lopettamaan tupakoinnin helpommin, vaikka vain tahdonvoimalla ja lujalla päätöksellä. Mutta toinen joutuu ponnistelemaan rajusti päästäkseen irti nikotiiniriippuvuudesta, ja käyttää kaikkia mahdollisia keinoja lääkkeistä henkiseen tukeen. Lopettaminen onnistuu harvoin ensimmäisellä yrityksellä; yrityksiä voi tarvita useita ennen lopullista savuttomuutta.

Tupakoinnin lopettamiseen kannattaa valmistautua huolella. Edessä ei saisi olla mitään ylimääräistä stressaavaa tilannetta, kuten pitkää tenttikautta tai rankkaa työputkea. Myös monet juhlatilanteet, joissa on tupakoitu, kannattaisi jättää väliin. Jos on aiemmin yrittänyt tupakoinnin lopettamista, kannattaisi miettiä, mikä siinä meni vikaan, ja yrittää välttää sudenkuopat. Tupakoinnin lopettamisen julkiseksi tuominen lisää paineita onnistua; et ole yksin ja saat tukea savuttomilta tutuilta ja työtovereilta.

Tarvitsetko lääkettä tai nikotiinikorvaushoitotuotteita avuksesi lopettamiseen? Apteekin henkilökunta kartoittaa nikotiiniriippuvuuden tason ja opastaa valitsemaan sopivan hoidon. Kotiin voit varata kevyttä pureskeltavaa tai xylitol-makeisia imeskeltäväksi tupakoinnin sijaistekemiseksi. Etukäteen kannattaa myös miettiä, mitä sanoa ja tehdä, jos joku tarjoaa savukkeita tai pyytää mukaan tupakkatauolle. Tupakointi on riippuvuuden lisäksi tapa, ja tavasta tulisi opetella eroon miettimällä mielekästä tekemistä entisten tupakointituokioiden ajaksi.  Tupakoinnin lopettamisen jälkeen kahvin kofeiini voi vaikuttaa voimakkaammin kuin ennen. Kannattaa lähteä paikkoihin, jossa ei saa tupakoida: elokuviin, kirjastoon, taidenäyttelyyn, konserttiin, kauppaan, museoon, liikuntapaikkoihin. Liikkuminen on rentouttavaa ja hyödyllistä tupakoinnin lopettajalle. Hyötyliikunta ja kotiaskareet vievät ajatukset pois tupakoinnista.

Lopetusta edeltävänä iltana hävitä kaikki tupakointiin liittyvät välineet ja kaikki savukkeet. Ei kannata jättää takaporttia auki! Ensimmäisten savuttomien viikkojen aikana kannattaa pysyä pois paikoista, joissa on tupakoivia ihmisiä. Kannattaa muistuttaa itseään tupakoimattomuuden terveyshyödyistä: verenpaine ja syke normalisoituvat jo 20 minuutissa, häkä ja nikotiini häviävät elimistöstä vuorokaudessa, haju- ja makuaisti paranevat parin vuorokauden kuluessa, tupakkayskä loppuu ja keuhkot puhdistuvat limasta parissa kuukaudessa, unen laatu ja määrä paranevat. Pitkällä aikavälillä sydän –ja aivoinfarktin riskit pienenevät ja keuhkosyövän riski puolittuu. Lisähyötynä on rahan säästyminen. Lopettajan kannattaa laittaa säästyneet rahat sivuun ja toteuttaa unelmiaan säästyneillä rahoilla: aurinkoloma lämpimään tai uusi sohva olohuoneeseen.