Tukkukauppa Oriola otti käyttöön uuden tuotannonohjausjärjestelmä SAPn 5.9.2017. Sen jälkeen mikään ei ole mennyt Oriolan päässä ihan niin kuin olisimme toivoneet – pahoittelemme tästä asiakkaille aiheutunutta vaivaa!

Suomessa on käytössä ns. yksikanavajakelu lääketukkukaupassa, joka johtuen maamme harvasta asutuksesta ja pitkistä etäisyyksistä on osoittautunut tehokkaaksi ja taloudelliseksi tavaksi hoitaa tukkujakelua. Yksikanava tarkoittaa, että yhden lääketehtaan tuotteita saa vain yhdestä tukkukaupasta. Systeemi on hyvä niin kauan, kun kaikki toimii, mutta kuten Oriolan tapaus osoittaa, se on myös erittäin haavoittuva, jos ongelmiin ei ole varauduttu.  Juuri tästä Oriolan ongelmissa on kyse – ei ole lainkaan varauduttu siihen, että SAPn käyttöönotto on vaikeaa. Edellisen yrityksen yhteydessä Oriola peruutti, nyt jostain syystä näin ei tehty vaan toista kuukautta on yritetty saada toimimatonta toimimaan.
Lääkehuollossa vastuun kanto ja ymmärrys siitä, että ollaan tekemisissä ihmisille elintärkeiden asioiden kanssa ovat luotettavan toiminnan perusta. Ihmisten tulee voida luottaa siihen, että kaikki ne, joille on uskottu lääkkeiden toimittamiseen liittyviä tehtäviä, osaavat työnsä. Näin taataan toimiva järjestelmä, lääkkeiden saatavuus ja lääkitysturvallisuus.

Oriola on ilmoittanut haluavansa tukkukaupan lisäksi myös ryhtyä hoitamaan apteekkitehtäviä ja häärätä terveyskauppa-alalla. Se on perustanut Keskon kanssa yhteisyrityksen, jonka tarkoituksena on avata eri puolille Suomea terveyskauppoja ja vaikuttaa samalla lainsäädäntöön siten, että nämä terveyskaupat voisivat ryhtyä toimimaan myös apteekkeina. Mannekiiniksi uudelle ketjulle on värvätty nyrkkeilijä Eva Wahlström ja tarkoitus on valloittaa markkinat uuden Hehku -ketjun avulla!  Oriolan vaikeuksien vuoksi ketjun liikkeiden avautumisaikataulua on lykätty ensi vuoden puolelle.

Henkilökohtaisesti koen, että lääkehuollon arvojen ja etiikan tulee ohjata kaikkien lääkehuollossa toimivien tahojen työtä. Tämän vuoksi olen erittäin ihmeissäni siitä, että Oriola puuhaa terveyskauppojen parissa samaan aikaan, kun varsinainen ydintoiminta on aivan sekaisin ja lääkkeiden tarvitsijat uhkaavat jäädä niitä ilman. En todellakaan uskaltaisi antaa yhtään uutta vastuuta tällaiselle toimijataholle. Apteekit ja lääketeollisuus ovat tämän kriisin aikana toimineet luotettavasti ja häiriöittä ja tehneet kaikkensa, jotta ihmiset saisivat lääkehoitonsa onnistumaan. Esimerkiksi Orion -lääketehdas (joka ei siis ole Oriolan omistaja) siirsi tuotteidensa jakelun välittömästi myös muihin tukkukauppoihin. Apteekeissa puolestaan on tehty ympäripyöreitä päiviä, jotta kaikki tarvittavat lääkkeet saadaan toimitettua asiakkaille.

Apteekkien työ jää usein ihmisiltä huomaamatta, koska apteekit toimivat koko ajan luotettavasti ja varmasti hoitaen tehtäväänsä. Vasta sitten, kun kriisi koettelee, havaitaan, mitä voisi tapahtua. Nyt onkin otettava opiksi ja paitsi laadittava hyvät kriisisuunnitelmat koko lääkehuoltoon myös pidettävä huolta siitä, että sitä mikä toimii, ei tuhota markkinamiesten myllyssä. Lisäksi on hyvä havaita, että keskittyminen ydintoimintaan on tarpeen – siinäkin riittää alati kehitettävää!